KekeTop multimedia keKeTop multimedia KekeTop
 

Kertomaperinnettä

Taiteista suurimpiin kuuluu tarinankertomisen taito. Afrikassa sähkövaloa on vain kaupungeissa. Maaseudulla on pimeää auringon laskettua iltakuuden aikoihin. Vain harvoilla on lamppuja eikä televisiota tietenkään ole. Mitä ihmiset tekevät? He kertovat tarinoita.

Hyvä tarinankertoja on suuressa arvossa. Olipa hän mies tai nainen. hän on monella alalla asiantuntija. Hän on nähnyt ja kuullut hämmästyttäviä tapahtumia, hän ei ole mikään eilisen teeren poika. Tarinankertoja pitää silmänsä ja korvansa auki. Hän tuntee ihmiset ja pukee heidät eläinten valeasuun ollakseen loukkaamatta ketään. Hän tuntee heimon tavat ja tietää kuinka tärkeää on välittää edelleen perinteisiä arvoja ja historiaa.

Nigerissä elää rikkaana vanha afrikkalainen kertomaperinne. Suullisesti kerrottavat sadut ja tarinat välittävät arvoja, viihdyttävät ja kasvattavat.

Uhattu kulttuuri

Paimentolaisten elintila pienenee. Kuivuus ja autioituminen, koneistuva nykyaika ja paikallaan pysyvää väestöä suosiva asutus ja maatalouspolitiikka pakottavat tuaregit muuttamaan vuosisataisia elintapojaan.

Valtioiden rajat ovat jakaneet tuaregeja. Karavaanit vähenevät. Heimojen sisäinen solidaarisuus hupenee. Hawad ja Mohamed ag Mohamed ovat tästä murrosajasta todistavia tuaregikirjailijoita.

Ote Mohamed ag Mohamedin teoksesta "Suolakaravaani"

Heimo hajoaa

Minä synnyin täällä, hiekalla. Iltaisin palasin leiriin hätyyttäen edessäni vaeltavaa vuohilaumaa. Perheeni oli onnellinen minut nähdessään. Isäni ja äitini rakastivat minua. he piilottelivat minua etten vain menisi kouluun, sillä heidän mielestään koulu muuttaa ihmistä ja sen tähden hän on eräänä päivänä vihaava perhettään, joka on kuin toisesta maailmasta.

Tuaregit vastustavat eurooppalaisen sivistyksen tunkeutumista sillä se tuhoaa heidän kulttuurinsa. Mutta äitini kuoli, isäni kuoli. Ja päätin mennä kouluun. Tuaregeja on kohdannut pute ja köyhyys mikä on pakottanut meidät etsimään turvaa kaupungeista, joiden olemassaolosta meillä ei aiemmin ollut juuri tietoa.

Jo kauan sitten tunsin että kansani tarina on lopussa. Kansoja on tuhoutunut kaikkina aikoina. Nyt on meidän vuoromme. Meidät tuomitsi kuolemaan ensimmäinen kuorma-auto joka ylitti saharan. Eräänä maaliskuisena aamuna vuonna 1975 suuret kuorma-autot saapuivat Lazaretiin, joka on Nigerin pääkaupungin Niameyn kyljessä oleva pakolaisleiri. Malilaiset tulivat hakemaan pakolaisiaan viedäkseen heidät takaisin kotiin. Sanottiin ettei Nigerin hallitus enää halunnut meidän oleskelevan leirillä. Punainen Risti oli jo lopettanut avustustoimet. Lazaretin täytyi tyhjentyä.

Nigerillä itselläänkin oli jo tarpeeksi tekemistä omien nälkiintyneiden kansalaistensa kanssa. Malilaiset sotilaat lastaavat pakolla tavarat, vanhukset ja naiset autojen lavalle. Suurin osa kieltäytyy lähtemästä. Mali ei ole hyvä paikka tuaregeille. Kukapa ei muistaisi vielä satoja pilaantuneen maidon myrkyttämiä tuaregeja. Ja vuoden 1967 tapahtumia, jolloin sotilaat tulittivat helikoptereista aavikon paimentolaisia.

Näin erään vanhuksen joka itkien suoltaa kirouksia sotilaille, jotka sitovat hänen kätensä ja jalkansa pakottaakseen hänet kuorma-auton lavalle. Miehet jotka ovat olleet kaupungilla töissä saapuvat paikalle kuullessaan sotilaiden tulosta sillä he eivät halua joutua eroon perheistään. Monet pakenevat leireiltä ja piiloutuvat Niameyn kortteleihin tai lähtevät jalan Nigeriaan.

Jotkut pyytävät Nigerin kansalaisuutta, kuten Halah. Sen saaminen on helppoa. Riittää kun esittäytyy Oikeuspalatsissa kahden todistajan kanssa jotka ovat valmiit vannomaan että kyseinen henkilö on syntynyt Agadesissa tai Tahoussa tai missä tahansa Nigerissä. Oikeuden täydentävä päätös käy syntymätodistuksesta.

Ensimmäistä kertaa elämässäni tuaregit ymmärtävät kuinka tärkeää on pitää mukanaan "papereita". Eräs ranskalainen ystäväni kävi hakemassa rakastettunsa Aichan yöllä. Ystäväni täytyi pysyä huomaamattomana. Hän odotti autossaan kaikki valot sammutettuna lähellä sotilaiden valvomaa leiriä.

Seuraavana päivänä hänen olisi vielä haettava Aichan äiti ja hänen pikkuveljensä. Onnettomuudeksi heidät oli lastattu suureen autoon juuri kyseisenä aamuna! Aicha ja minä menemme naimisiin. Yksikään sukulainen ei osallistu meidän häihimme mutta kaikki ystävämme ovat läsnä. Naiset eivät uskalla soittaa tindeä, pikkurumpua. Emme halua että liika melu houkuttelee poliisit paikalle. Vaikka ilmassa ei olekaan suuren juhlan tuntua, tuntuu tärkeältä pysyä yhdessä ystävyyden ja rakkauden tähden.

Nigeriläiset tuaregiystävämme piilottelevat meitä ja auttavat meitä löytämään pienen asunnon jonne voimme majoittua. Suuret kuorma-autot lähtevät. Näemme ne siestan kaikkien kuumimpana hetkenä. Emme näe kuin yhteenahdettujen turbaanien pilkottavan autojen lavoilta. Nähdessämme veljiämme kuljetettavan kuin karjaa itkemme häpeästä ja tuskasta. Malilaiset jättävät Nigerin. Lazaretin leiri tyhjenee. Voimme taas näyttäytyä Niameyn kaduilla. Jatkan työtäni yövartijana Ranskan suurlähetystössä.

suomennos Maarit Hirvonen

 

  K
E
K
E
T
O
P
K
E
K
E
T
O
P
K
E
K
E
T
O
P
K
E
K
E
T
O
P
K
E
K
E
T
O
P
K
E
K
E
T
O
P
K
E
K
E
T
O
P
K
E
K
E
T
O
P
K
E
K
E
T
O
P
K
E
K
E
T
O
P
K
E
K
E
T
O
P
K
E
K
E
T
O
P
K
E
K
E
T
O
   
   
    suomi | english | svensk | français | deutsch | italia | españa | yhteystiedot    
kuva © Maarit Hirvonen KekeTop multimedia | © All rights reserved. | keketop@suomi24.fi